Quantcast
Channel: quun puutarha
Viewing all 340 articles
Browse latest View live

Kääpiöpalsamipihta

$
0
0

     Abies balsamea 'Nana', 28.4.2013

Kääpiöpalsamipihta onkin pihtojen ainut edustaja puutarhassa. Upeat suuret pihdat kyllä kiinnostaisi, mutta valitettavasti niille puutarhassa ei ole enää tilaa. Onneksi monista havuista on olemassa kääpiömuotoja, joita voi kasvattaa pienissäkin pihoissa tai suurissa pihoissa, jossa on jo aivan liikaa kasveja.

Tästä hyvin hidaskasvuisesta pyöreähköstä kaverista tulee noin metrin korkea ja leveys on vähintään yhtä suuri kuin korkeuskin. Parina ensimmäisenä vuotena suojasin kevätaurinkoa vastaan, mutta sen jälkeen havu on pärjännyt omillaan.

Tämä yksilö kotiutui Hollannista, Esveldin taimistosta vuonna 2008. Useiden vuosienkaan jälkeen kääpiöpalsamipihta ei ole tehnyt kasvupyrähdystä.



Villapajun pehmeyttä

$
0
0
Salix lanata, 31.5.2014

Kevääseen kuuluu pörröiset pajunkissat ja niillä pörräävät kimalaiset ja muut pörriäiset.

Villapajun untuvaiset ja hopeaiset lehdet tanakoilla ja hieman mutkaisilla varsilla kutsuu silittelemään. Nämä kukkivat viime vuoden toukokuun viimeisenä päivänä.

Juuri metriä korkeammaksi pensas ei kasva, mutta kasvutavaltaan pensas on leveähkö.
Ajatella, että näin kaunis pensas kasvaa Pohjois-Suomessa luonnonvaraisena. Lapin ja Pohjois-Norjan matkoilla huomaa miten kauniita ja erilaisia pajuja kasvaakaan - toivottavasti niitä otetaan kaupalliseen lisäykseenkin jonain päivänä.





Puutarhavajan edustalla on erilaisten tuijien lisäksi hopeaisia pensaita. Villapajun käkkyräiset oksat näkyy kuvan etualalla pallotuijan vasemmalla puolella. Timanttituijien edessä on toinen hopeapensas, mikä tunnetaan myös nimellä kilsepensas. Viimeksi mainittu on hieman on vallaton leviämään ja juurivesoja saakin yhtenään olla poistamassa.

Punaisena pilkistää punakoivu ja Sariola-omenapuu on pukeutunut valkoiseen.



Keltapeippi

$
0
0


Muistan hyvin miten oma kiinnostus puutarhaan lähti ja silloin monet kasvit olivat aivan uusia tuttavuuksia. Kasveja sain paljon tuttavilta ja kirjavista kasveista sain puutarhaani viiruhelpeä, kirjovuohenputkea ja keltapeippiä. Kaikki ne kasvit herättivät tuoreessa ja aloittelevassa kotipuutarhurinalussa suurta paloa ja kiinnostusta.

Kaikkia kolmea mainittua tulikin sitten runsain mitoin istuteltua vähän kaikkialle, ja kun niiden paras ominaisuus on nopea leviäminen, ja se jos mikä oli kova juttu, kun ei ollut kasveja mitä istuttaa.

Ajan kuluessa ja kasvien levitessä rakkaussuhde muuntui katkeruuteen ja epätoivoon, kun keinot niiden hallitsemiseen on aika rajalliset mikäli myrkkyjä ei halua käyttää.

Taistelu viiruhelven ja kirjovuohenputken kanssa vielä jatkuu, mutta keltapeippi on saatu ainakin näennäisesti hallintaan ja se kasvaa pienessä penkissä vihreälehtisten kuunliljojen ja lehtoakileijojen kanssa.

Tämäkin kasvi on mielettömän kaunis kukkiessaan ja oikeassa, rajatussa, paikassa oikeiden kumppaneiden vierellä. Punatiilet tulevat kauniisti esiin heleänvihreää lehdistöä vasten.

Onko sinulla kasveja joita joskus rakastit, mutta nyt haluaisit niistä eroon?

Lamium galeobdolon/Lamiastrum galeobdolon




Messuraporttia

$
0
0

Käväisimme nauttimassa messutunnelmasta työkaverien kera. Ammensimme messuilla esillepanoja, kiertelimme ja ihastelimme kasveja ja esineitä. Meillä oli tyttöporukalla huisin hauskaa ja mitä ihmeellisempiin asioihin yksi jos toinen meistä jumittui. Monta osastoa taisi jäädä näkemättäkin..

Messuraporttia kuvien kera:

Näitä pienoismaailmoja ihastelin pitkän tovin - tällainen olisi niin ihana toteuttaa jonnekin varjoisaan nurkkaukseen tai sammaleisen kiven kupeeseen. Millaisia ideoita sinulle tulee?




Tarjontaa oli moneen lähtöön, mutta nämä kohteet kipitin nopeasti ohitse.


Daaliavalikoimaa löytyi vaativampaankin makuun

Työtoveri innostui näistä punotuista pajuista. Nämä ovat yhä edelleen niin ihania ja mukavaa, että ne ovat taas "in".


Sammalseinä oli vekkuli - edustajan puheista ymmärsin, että nämä sammaleet olivat käsitelty jollain tapaa sisäkäyttöä varten, myös hieman värjätty.


Hauskoja istuintyynyjä isoille ja pienille puutarhureille

Iglu-saunoissa oli niin kaunis muotoilu (ja arvokkaita)

Erilaisia puisia työkaluja leikkeihin tai koristeeksi


Hurmaavan keväinen istutus, tämä oli niin kaunis ja olisin voinut jäädä katselemaan tätä pitkäksi aikaa. Heleitä kevään sävyjä kauniisti sommiteltuna.





Tämä havuryhmä taas häikäisi, mutta käytäntö onkin toinen juttu - havut ja kuihtuvat narsissit ja tulppaanit eivät ole kaunis näky.Penkki on pitkään epäsiistin näköinen jos sipulikasvien vierellä ei kasva perennoja, mitkä peittäisi sipulikasvien kuihtuvat lehdet. Tai voihan sipulikasvit kukinnan jälkeen nostaa poiskin.



Harmoninen, tyyliks ja yksinkertaisen kaunis oleskelualue. Kasvivalintojen suhteen olen tässäkin kriittinen. Ajattelen aina niin kovasti käytäntöä ja istutusten ulkoasua pitkin kautta, etten osaa täysin näistä nauttia.



Koko messujen kaikista hauskin ja oivaltavin idea oli istuttaa tulppaaneja ja muita kasveja betonimyllyyn. Tässä ideassa on sellaista rentoa rouheutta josta pidän kovasti. Betonimyllyn oranssi-harmaa pinta on niin veikeän värinen.



Lavat oli kovasti pop esillepanoissa - lavoja oli maalattu ja ne oli aseteltu pöydiksi, sohviksi... mutta nämä erilaiset hyllyt - tässä on idea, jonka haluan toteuttaa.






Kekkilän esillepanossa oli edustattuna vuoden 2015 uutuudet - puutarha-aita ja mahdollisuuksien viljelylaatikko sekä viljelykansi.

Näissä tyylikkäissä ja tummissa on sitä jotain.



Jäin vielä tuumaamaan, että näin suurten messujen kohderyhmä puutarhan osalta ei varmaan ole todelliset puutarhaharrastajat vaan lähinnä helpon pihan laittajat. Kunnon jalat maassa harrastuneisuutta olisi toivonut näkyvän enemmän  - kunnon höyrähtäneitä harrastajia ja ammattilaisia sekä erikoisempia kasveja tai jotain pieniä workshoppeja.

Esillepanojen osalta toki ajankohta saneelee paljon, mutta jollain tapaa kasvit voisivat olla sellaisia, että aloittelevat kotipuutarhurit voisivat soveltaa niitä suoraan omaan pihaansa. 

Toisaalta taas sellainen vanhan säilyttäminen ja kunnioittaminen on iso ja tärkeä osa puutarhojen kunnostusta. Siitäkin voisi joku innostua luennoimaan.

Valtavasti myynnissä oli leikkokukkia ja kevätsipulikasveja sekä paljon lajikenimettömiä perennojen juurakoita sekä sisustustavaroita, kirjoja....

Pääsiäisreissu puutarhaan

$
0
0


Aikaa olikin vierähtänyt pitkä tovi sitten viime reissun puutarhaan - kasvit ovat jatkaneet eloaan vaikkei puutarhuri ole ollut paimentamassa. Aika automatisoituhan puutarha lopulta on, kun luontoäiti hoitaa, jos vain antaa mahdollisuuden.

Vaikka Etelä-Pohjanmaa muuten lumeton ja keväinen onkin, niin oma puutarha on vielä puoliunessa. Aurinko ei pääse lunta sulattamaan varjoisessa puutarhassa kuin mitä aukealla pihalla. Kevät tekee pihalla tuloaan paljon hitaammin ja pitempään.

Tuttuun tapaan lumikellorypäs tervehti iloisesti, kuten jokainen vuosi siitä saakka kun kasvit kotiutuivat puutarhaan.


Ostolumikellot eivät ole vuosienkaan jälkeen innostuneet kasvamaan tuon enempää. Ehkäpä siirto jonnekin muualle puutarhankolkkaan saattaisi olla hyvä ratkaisu?



Varhaisimmista varhaisimmat olivat valmiudessa - sieberinsahramit unkarinsyreenin alla ja punamultaisen talon seinustalla.






Ainokainen kevätkellokin löytyi pilkistämästä.




Kangasvuokko






Pensaista varhaisimmat kukkijat, näsiät, kukkivat lehdettömänä. Pieni siementaimi on kasvanut vähän pituutta ja toivon niin kovasti, että valkoinen näsiä viihtyy yhtä hyvin kuin punertava versio. Punainen tosin tarvitsee tukikeppiä, jonka viritän kun maa sulaa. Itse toheloin viime keväänä ja latvakin katkesi.




Kuutamohortensia


Keltaoksa- ja korallikanukka tuo kauniita sävyjä puutarhaan.

Alppi- ja villapajun kissat ovat valmiina!



Muhkuraharmaaleppä


Pohjanruusujuuri


Muita heränneitä kasveja:


Vaaleanpunainen vuorikaunokki

Ice Follies-narsissit

Kevätlinnunsilmä oli jo nupulla

Talvivihreä lehtorikko

Yleiskuvia puutarhasta












Etelä-Suomesta kotoisin olevalle heilalle ihkaensimmäisen pääsiäiskokon näkeminen ja kokeminen oli elämys. Kokon ympärille oli rakentunut muutakin viihdykettä -  Tehtaan pihamaalle oli pystytetty makkaranpaistopiste, karkkimies oli paikalla ja yhden miehen orkesteri, joten humppaakaan ei puuttunut. Viereisellä tontilla oli suuri pääsiäiskokko, minkä sisään oli kätketty "dinosauruksen munia".

Missään muualla ei ole niin komiata ja suurta kuin Etelä-Pohjanmaalla eikä kokkokaan pienimmästä päästä ollut. ;)





Käytiin vielä sunnuntaina paistamassa makkaraa läheisellä nuotiopaikalla ja ihastelemassa Lapuanjoen kulkua näkötornista päin.



Toivottavasti pääsen puutarhaan möngertämään mahdollisimman pian, joskin epäilen etten pääse ennen kesäkuuta. Etäpuutarhurina olo on niin väärin, että se raastaa sydäntä. Viimeistään elokuussa lähden pariksi viikoksi tekemään isoja puutarhatöitä.

Puutarhan havuista sekä keltaisista tuijista odotettavissa juttuja. Lämmin kiitos kommenteista, vastailen niihin lauantaina.  Mukavaa viikonloppua aikille!



Ps. Pääsin kansikuvatytöksi uusimpaan Viherpiha-lehteen, missä kerrotaan narsisseistani.


Parvekemietelmiä

$
0
0


Pieni parvekepuutarhani on odotustilassa - millaisilla herkuilla tila täytyy, missä väreissä parveke hehkuu kesäiltoina ja minkä värisiä tomaatteja popsin suoraan puskasta päin. Miestä kiinnostaa vain yksi asia - mahtuuko parvekkeelle enemmän kuin yksi tuoli. Viime kesänä kun ei mahtunut..

Kasvivalinnat varmasti sanelee sen hetkinen innostus mennessäni torille tai puutarhamyymälään ostoksille. "Tahdon tuota ja tuota.. ja tuota.."ja seuraavalla viikolla kuulen suustani samat sanat. Tomaatteja haluan ehdottomasti kasvattaa ja viime kesänä petuniat ja pelargoniat viihtyivät mainiosti, joten luultavammin niitäkin haalin yllinkyllin.



Työpaikalle tuli viime viikolla suuret kuormat havuja ja yhden niistä nappasin mukaani - laakakataja 'Andorra Compact' on hänen nimensä ja punertavat versonkärjet oli niin vaikuttavat, etten malttanut olla katajaa ostamatta.

Katajia olen ennenkin kasvattanut "kesäkukkina" ruukuissa ja syksyllä istuttanut ne avomaalle ja ensi viikolla käyn nappaamassa vielä muitakin edukkaita sinertävän sävyisiä katajia ruukkuistutuksiin tulevien  hopealehtien ja mehitähtien kavereiksi.




Vuosia sitten kokeilin talvehdittaa avomaalla pientä vartettua riippapajua ja nyt kokeillaan uuden yrityksen turvin. Edellisellä kerralla asustelin Oulussa ja paju kyllä talvehti mainiosti, mutta se ei ollutkaan tavannut sitä pientä naskalihammasta, mikä koitui pajun kohtaloksi. Naskalihammas täytti eilen kuusi vuotta, että ehkä pienet pajut ovat turvassa.

Laitan tähän itselle muistiin uuden tulokkaan nimilapun.

Messuherkut ovat asustelleet parvekkeella ja ovat elossa!  Kovin valtavasti toiveita en ole elätellyt näiden selviämisen suhteen, kun aikaisemmin kaikki esikkokokeilut ovat menneet myttyyn. Tarkoitan siis näitä keväällä myytäviä esikoita joita ei voi istuttaa suoraan avomaalle.

Kauan haaveilemani punertavalehtiset tulivat messuilla vastaan ja olin aivan liekeissä! Vihdoin! Puna- ja valkokukkainen punertavillla lehdillä. Voi tätä onnekasta pikku-puutarhuria.


Messuilta löytyi myös ohikukkineita kerrattuja esikoita kympillä kolme kipaletta ja työkaverit vähän pyörittelivät päätä, että miksi niitä haalin mukaan. Ymmärrätte varmasti, sillä ne ovat kerrattuja esikoita.



Partapuutarhan huhtikuuta

$
0
0

Krookus

Viikonloppuna siistin Partapuutarhaa eli miehen pienen rivaripihan takapihan ja pihan koon vuoksi se kävi varsin joutuisasti, vaikka flunssaisena mikä tahansa homma tuntuu vähintään vuosisadalta.

Lumet ovat sulaneet jo tovi sitten, mutta pihan kasvusto nousee hyvin hitaasti. Kärsimättömästi odotan ja odotan. Penkit ovat hyvin tallattuja, kun koirat leikkivät, kellivät ja makaavat pienen pihan kaikki kohdat ja tällaisissa paikoissa kasvit nousevat tavanomaista hitaammin. Päivääkään en silti antaisi pois, sillä koirien leikkimistä on hupaisaa katsoa ja se hymy niiden söpöissä nassuissa on niin vetoavaa, että muutaman pensaan ja perennan menetys ei tunnu lainkaan pahalta. Joskin nestemäistä typpilannoitusta on annettu tiettyjen perennojen päälle..

Kesällä koirat väistävät kasveja, mutta talvella ja ennen kasvukauden alkua penkit ovat paremmassa käytössä. Pieniä sipulikasveja pihassa voisi olla enemmän, mutta karvakorvat..

Pihan suhteen olemme miettineet hyötypuutarhan laajennusta joko vähentämällä perennoja tai kasvattamalla hyötykasveja ruukuissa. Ollaan myös tuumailtu hynttyiden yhteensaattamista ja yhteistä pihaa, mutta se on vielä ajatustasolla. Nautin nyt tästä mahdollisuudesta hoitaa pientä rivaripihaa, että parvekepuutarhaa.

Leppäkerttu, kärpänen, sitruunaperhonen ja kimalainen olivat lauantaina liikkeellä ettei ihan yksin tarvinnut pihatöitä tehdä. :) 

Ukkolaukka 'Purple Sensation'

Sinivuokko

Tuoksukurjenpolvi
 *  *  *



Tänään nappailin muutaman kuvan ennen rae- ja räntäkuuroja. Kelit ovat hyvin epävakaisia, mutta urheat kasvit puskeavat maasta. Saapa nähdä nouseeko ihan kaikki ollenkaan, kun Jekkustiina on valinnut lepopaikakseen juuri niiden kasvien kohdat joita eniten odotan.


Jättipoimulehti

Valkoinen metsäkurjenpolvi

Sinivuokko


Sinililjat ja töyhtöangervo ovat puutarhan etupihan alkuperäisasukkeja. Etupiha siistittiin toissakesänä ja hakekate pitää alueen erittäin helppohoitoisena joten alue on aika tavalla omillaan läpi vuoden.

Sinililja
Töyhtöangervo

Viime kesänä parvekkeella ilahduttanut hakuropaju on talvehtinut Partapuutarhan pieneen kasvimaahan istutettuna - pian kaivan pajun ylös ja sijoitan taas parvekkeelle. Kaksi muuta hakuropajua ostin työpaikalta viime kesänä poistohintaan, koska ne olivat kärsineet niin paljon kuivuudesta eivätkä olleet myyntikuntoisia, myös tämä kaksikko on talvehtinut.

Pajujen silmut ovat turvonneet ja suurin osa oksista on elinvoimia, joskin niissä on kyllä hieman vaurioita, mikä näkyy mustuneina oksina. Tuhoutuneet kohdat leikkaan piakkoin pois.



Sunnuntai Partapuutarhassa

$
0
0

Valkokullero 'New Moon',
Sunnuntaina heräilin useaan kertaan sateen kauniiseen rummutukseen. Päivä pysyi kosteana ja sumuisena, mutta kasvit saavat tarvitsemaansa kosteutta. Kylmä tuuli on puhaltanut ja puhkunut kuivattaen ja välillä lämpötila on kohonnut, mutta vettä on kaivattu kovasti. Ja mikä mainio hetki lannoittaa uuteen kauteen heräilevää pientä puutarhaa.

Kasviystäviä on "löytynyt" lisää. Mukavaa tarkastella näinkin pienessä mittakaavassa kevään edistymistä. Viime keväänä purkeissa sädehtineet Tete-narsissitkin ovat nousseet ja kohta keltaiset kukat tervehtivät aurinkoa.

Narcissus Tete-a-Tete

Jippo tuumailee tulevan kesän kujeita

Sinivuokko

Partapuutarhasta löytyy myös useita vaalea- ja valkokukkaisia - siperiankurjenmiekka 'Mrs Rowe', valkoinen metsäkurjenpolvi ja aitoukonhattu. Kuvateksteistä pääset katsomaan kasveja täydessä loistossa.  Jotenkin vielä puutarha tuntuu autiolta, mutta näitäkin saisi jo hieman jakaa.

Iris sibirica 'Mrs Rowe'

Aconitum napellus 'Album'

Geranium sylvaticum 'Alba'

Heisiangervo 'Amber Jubilee'

Ukkolaukatkin ovat kaikki nousseet ja ovat niin terhakkoina. Viime vuonnakinne nousivat kovaa vauhtia, mutta eräät istuivat niiden päälle..

Ukkolaukka ja tuoksukurjenpolvi

Imikkä


Lannoitteeksi oli "valikoitunut" kastunut Biolanin istutuspanos, minkä sain töistä hyvin edukkaasti.

Istutuspanokset ovat kyllä käteviä pensaiden ja puiden lannoittamiseen istutuksen yhteydessä tai vanhemmille puuvartisille - yksi panos marja- tai koristepensaille ja kaksi puille. Lannoitus on tehty äärettömän helppoksi ja kasvuvoimaa panoksista riittää koko kasvukaudeksi. Panos tai pikari kaivetaan maahan puun/pensaan alustalle ja kastellaan. 

Kuvan nappasin töissä kuivasta ja myyntikuntoisesta pakkauksesta. Periaatteessa tästä voisi tehdä DIY-projektin tyhjistä vessapaperi- tai talouspaperihylsyistä ja luonnonlannoitteesta.



Osittain kastuneen lannoitteen panoksista karistelin astiaan ja levitin istutusalueille ja sekoittelin multaan ja jätin sateen hoitamaan lopun hommasta. Siellä ne lannoitteet nyt imeytyvät kasvien tarpeisiin.


Tulevaisuudessa häämöttää aitojen ja nurmikon uusiminen sekä kivikäytävän uudelleenlatominen. Lavankaulan mallailin vanhan pienen kasvimaan paikalle, millä nostetaan kasvualustan paksuutta ja ehkä pienempi puutarhuri ei istu kasvimaalla.


Mullaksi valikoitui S-Ryhmän uutuus Rainbow-puutarhamulta, mikä on peruslannoitetua ja kalkittua, sekä kotimaista Tikalan Oy:n valmistamaa. Tikalan valmistaa mm. multatuotteita Bernerin GreenCare-merkille jos oikein ymmärsin.


Havuja

$
0
0
Kääpiöbalsamipihta

Perennat ovat vielä pikkuisia ja nyt onkin hyvää aikaa vähän tarkastella pihaa ja mallailla havuille sopivia paikkoja,  niin voimme vastaanottaa ensi vuonna kevään vihreämmässä seurassa. Havujen parhaimpia puolia on ikivihreys, lukuunottamatta lehtikuusia.

Taimimyymälöissä varsinkin pikkuhavutarjonta on parhaimmillaan. Vaikka pienten havujen istuttaminen saattaa tuntua hitaalta puuhalta, niin usein se kannattaa. Uuteen kasvupaikkaan sopeutuminen on pienillä havuilla nopeampaa kuin vanhemmilla yksilöillä.

Havuissa on kyllä valinnanvaraa riittää.  Kaipaako piha vihreää jättiläistä, suurta vihreää kohdetta vai pientä erikoisuutta? Miellyttääkö silmää säännöllisen muotoinen, röyhelö, pallo vai maanmyötäinen? Porottaako tyhjään kohtaan vai onko kyseessä puutarhan  "musta aukko"? Entäpä värit sitten - tummanvihreää, sinistä vaiko keltaista?

Kuvat on pääsiäislomareissulta ja kuvattu 4.4.2015.

Pallovalkokuusi

Siilikuusi

Metsäkuusen erikoisempi muoto ja  kääpiöserbiankuusi

Sinertävä kataja

Timanttituija

Pieni markettituija on kasvanut suureksi

Keltatuija 'Sunkist'

Toinen pallomainen "pieni" markettituija

Keltatuija 'Yellow Ribbon'


Sinivuokkoretkellä

$
0
0


Käväistiin tuossa reilu pari viikkoa takaperin sinivuokkoretkellä.

Pieni ihminen ei voi edelleenkään mitenkään käsittää sitä sinivuokkomerta, mitä täällä Etelä-Suomessa on. Yhtään luonnonvaraista sinivuokkoa en ole aikaisemmin nähnyt, ennen kuin muutin tänne Vihtiin. Ymmärtääköhän kaikki täällä asuvat edes, että miten paljon heitä on siunattu näin kauniilla kasveilla? Sinivuokkoa sinivuokon perään, ja vielä tuolla, täällä...  tiedä edes minne töppösensä laittaa. Kotipuutarhassa sinivuokko ilahduttaa, mutta luonnossa sen näkeminen on aivan eri juttu.

Sinisten joukosta löytyi se yksi Oikea - valkoinen sinivuokko. Voi miten hykerryksissäni olin nähdessäni ensimmäisen valkoisen muodon ja se oli ainokainen.

Toivottavasti kukaan ei nyt käy sitä kuokkimassa puutarhaansa, sillä tämä kuuluu luontoon. Paasaan kyllä aina siitä, ettei näitä luonnonvaraisten kasvien hienoja muotoja saa siirtää kotipihaan, mutta niin se vaan on.


Lähistöllä kasvoi massoittain sinisiä..


 .. ja sitten edellisten välimuotoja - vaaleanvioletteja.  Mitä kaikkea versiota löytyykään, jos nämä kasvit saavat vain rauhassa elellä elojaan.



Oikein mukavaa Vappua! Vappusää on täällä se perinteinen - sataa räntää. ;)

Vappuvuokkoja

$
0
0

Piskuinen keltavuokkojen etsiskelyretki oli tänään päivän kohokohtana. Flunssa numero kaksi on kaatanut lähes petipotilaaksi, mutta sairaanakin täytyy karvakorvat lenkittää. Yhdistin lenkin ja keltavuokkojen etsintäreissun ja onneksi sain kyydin keltavuokkojen kodin lähelle niin vain paluumatkan verran tallusteltiin.

Valkovuokkojen kukinta alkaa olla parhaimmillaan ja ihmiset keräilivät aamusella isoja kimppuja paikoilta, missä vuokkoja kasvaa laajoina mattomaisina kasvustoina. Taas yksi pieni luonnonihme, joka hämmästyttää.




Keltavuokko
Anemone ranunculoides

Paikallisessa Facebook-ryhmässä oli kuva pienestä keltavuokkomättäästä harmittelujen kera, kun kaivinkone oli tuhonnut kasvupaikan.

Olin aina halunnut nähdä myös keltavuokkoja luonnossa. Oli muuten mielenkiintoista yrittää etsiä keltavuokkoja leskenlehtien keskeltä.. tosin aluksi etsin väärästä paikasta.

Jälleen kerran koin oloni varsin tyhmäksi, kun tajusin miten paljon niitä keltavuokkoja pienellä lehtokaistaleella oikein on - paljon!







Vaaleankeltaiset ternivuokot ovat kelta- ja valkovuokkojen risteymiä ja tuolla pienellä palstalla on hyvät mahdollisuudet tähän risteymään.

Keltavuokot olivat valtalajina, mutta muutamia pieniä valkovuokkomättäitäkin näkyi. Teen uuden reissun vähemmän räkänokkana jos vaikka ternivuokonkin näkisin luonnollisessa ympäristössään.




Pikkukäenrieska

Gagea minima


Paluumatkalla tapasimme vielä yhden kevään kaunottaren - pikkukäenrieskan.

Se on hyvin pieni kevätkasvi jota sitäkin puutarhassa kasvaa, mutta mukava tämäkin tavata ihan näin yllättäen.

Mukavia kotimaisia luonnonkasvien sivustoja joihin kannattaa tutustua:

- Valokki-nettikasvio
- LuontoPortti



Alkava kärhövimma?

$
0
0


Kärhöt olisi niin miun juttu, mutta kärhöt ei minusta tykkää sitten yhtään. Lukuisten kokeilujen jälkeen olen todennut ettei hapan ja jäykkä savimaa sovi mitenkään kärhöille, ei vaikka yrittäisi kasvattaa kohopenkissä ja parantaa maaperää.

Parvekepuutarha tuokin ihan uudet edellytykset - aion kokeilla tänä kesänä kärhöjen kasvattamista parvekkeella suurissa ruukuissa tai pajualtaissa. Syksyn tullessa kiikutan kasvit miehen kasvimaalle talvehtimaan.


Nämä kaunottaret on peräisin, kuinkas ollakaan, työpaikalta - puutarhamyyjän tehtäviin kuuluu tämä haksahtaminen joka välissä. Kuulen lähes päivittäin työkaverien ja itseni puhuvan kasveista "Tämä puhuttelee minua" ja nauramme kippurassa, että miten näitä lipsahduksia tuleekin niin paljon..


Kärhöistä tietoni pohjautuu luettuun ja mieluusti kasvatan tietouttani myös kokemusten osalta.

Valkoiset Madamet ovat "esikasvatuksessa" sisällä ja kovasti venähtäneet, nuppujakin näkyy muutama.  Näistä hollanninihmeistä ei aina vain ihan satavarmasti tiedä ovatko sitä mitä etiketti lupaa ja usein etikettiin painettu kukan värikin saattaa vääristää (joskin valkoisen kohdalla tätä vaaraa ei ole).

'MADAME LE COULTRE' isokukkainen kärhö
Lumivalkoinen, noin 15 cm leveä kukka. Lanuginosa-ryhmän loistokärhö. -Harviala




Veikeä purkkikaksikko toimii nyt painavuutensa takia kärhöjen kotina siihen saakka kun saan kärhöt istutettua parvekkeelle. Painavat ruukut oli ihan pakko-ostos puutarhamessuilta ja tietysti ne oli pakko saada HETI alkumetreillä. ;)

Mikä on sinun lempikärhösi ja mistä syystä?

Mieleläni lukisin kokemuksia, laitathan vaikka kommentilla tulemaan lajike- ja kasvatusvinkkisi. :)


Partapuutarhan kesäkukkaistutukset

$
0
0

Miehekkäiksi näitä miehen pikku-puutarhan kesäkukkaistutuksia voi vaivoin sanoa, mutta ainakin värimaailmasta pinkki on jätetty pois.. Värimaailma on minusta hyvin ajaton ja kaunis, omaleimaista yhdistelyä. Mieskin oli astioihin ja kasvivalintoihin tyytyväinen, kuulemma hillityn tyylikästä ja harkittua.

Astioiksi valikoitui vanhat monenkokoiset sinkkiastiat, mitkä vuorasin muovilla, kun metalli kuumenee kesäkuumalla ja herkemmät kasvit voivat ottaa nokkiinsa.

Valkoinen suurikukkainen petunia, lankaköynnös ja kirjavalehtinen maksaruoho on jo viikossa nivoutunut yhtenäiseksi massaksi. Ahdasta kasveilla tulee olemaan, mutta kesäkukista tuppaa hoidosta huolimatta aina joku taantumaan ennen kauden loppumista ja huonokuntoisen kasvin poistaminen ei isoa aukkoa tee, kun kasvusto on jo valmiiksi rehevä.

Maksaruoho on monivuotinen perenna, mutta tuumin että siitä on enemmän iloa tällä tavoin. Istutan maksaruohon syksyllä penkkiin talvehtimaan.




Basilika


Valkoinen pelargoni, hopealehti, isokukkainen ja pienikukkainen petunia, lankaköynnös ja kirjavalehtinen muratti muodostaa isoimman sinkkiastian asuinkunnan.

Lankaköynnöksen voi syksyllä nostaa sisätiloihin talvehtimaan, mutta nyt toivon sen kasvavan suureksi ja peittävän astian reunat.  Kesän ajan petuniat ja pelargoniat tervehtivät aurinkoa. Isokukkaiset petuniat ovat herkkiä sateelle, mutta näin steensuojassa petuniat kukkivat parhaiten. Pikkukukkaisia petunioita sai pitkään etsiä, koska ne ovat niin hyvin kukkivia, tuoksuvia ja uusiutuvia.

Hopealehti tuntuu olevan monien mielestä tylsä kasvi, mutta minusta se on yksi parhaimmista ja halvimmista lehtikasveista kesäkukkaistutuksia ajatellen. Se ilahduttaa astiassa myös syksyn ja  talven ajan callunoiden kavereina.





Pehmytmesiheinä


Nurmikko uusiksi

$
0
0

Silmissä siintää pehmeä, tuuhea ja rikkaruohoton nurmikko, sellainen millainen tuntuu silkiltä paljaiden jalkojen alla.

Aamusella kaivoin mustat puiset nurmireunanauhat rajaamaan istutusalueet nurmikosta ja penkkien turvaksi, ettei tule kaavittua rikkaruohoista maata tai kylvettyä nurmikkoa penkkeihin. Mies urakoi iltasella vanhan huonosti kasvavan ja rikkaruohottuneen nurmikon isoksi kasaksi odottamaan seuraavaa siirtoa.

"Joko siinä kasvaa nurmikko, että voin leikkiä?"

"Mikä kestää?"


Rautaharavalla ja varrellisella kolmipiikkisellä pilkoin nurmipaakut takaisin mullokselle ja yritimme kerätä tarkoin pois juuret ja rikkakasvit.  Pitkällisen tasoittelun ja uuden mullan lisäämisen jälkeen alue näytti jo hyvältä. Kellokin tikitti puolta kymmentä, vaikkei näistä kuvista sitä huomaakaan.



Yhdeltätoista homma oli kastelua vaille valmis. Työvaiheita oli useita - maan tasaaminen, uuden mullan lisääminen, laudan avulla kaatojen tekeminen ja rautaharavalla tamppaaminen. Koska maaperää ei kokonaisuudessaan vaihdettu riitti, että uutta pussimultaa lisättiin 5 säkkiä (Rainbow 40l)

Uudeksi nurmilaaduksi valikoitui GreenCaren Olonurmikko, mikä kestää hyvin kuivuutta. Nurmiseoksen koostumus on seuraava: Punanata 65%, Niittynurmikko 25%, Englannin raiheinä 10 %.  Kylvin siemenet kahteen suuntaan sihvilää apuna käyttäen.


Nyt vain malttamattomana odottamaan uuden nurmikon itämistä!



Uudistuksia Partapuutarhassa, vihdoinkin!

$
0
0


Paljon on kuvia ja juttuja tallessa, mutta kuten niin usein aikaisemminkin valitettavasti kiireet puutarhamyymälässä vie ajan blogin päivittämiseltä ja muiden blogien lukemiselta. Päivitän ennen iltavuoroa kuitenkin Partapuutarhan kuulumisia.

Sade ja  viileys on hellinyt Partapuutarhaa ja  kesä- sekä nyt heinäkuussa lämmintä ja aurinkoa on jo kaivannut moneen otteeseen.  Kuivalla mäntyisellä harjulla sijaitseva muuten niin kuuma ja kuiva pieni puutarha on röyhähtänyt kasvuun sateen ansiosta.

Löysin pitkällisen unohduksen jälkeen lannoitteetkin ja olenkin reippaasti heitellyt naapureiden suureksi kauhuksi Biolanin luonnonlannoittetta. Puutarha on peittynyt suuriin erivärisiin lehtimättäisiin, vaikkakin jotkin kuunliljat nousivat hitaasti tähän kauteen, syynä ehkä viileys. Karvatassujen keväiset multaiset makuupaikat ovat vain muisto, kun vanhimmat kasvit ovat nyt parivuotiaita ja kasvoivat nopeasti peittämään maata.

Sysikurjenmiekkana ostettu kurjenmiekka avasi eilisen illan hämyssä ensimmäisen kukkansa. Äärimmäisen herkkä ja kaunishan se on vaikkakaan alkuperäistä kasvia se muistuttaa vain lehdiltään. Joskus kasvien nimet olivat tärkeitä, mutta nimien merkitys on vähentynyt. Tämä näyttää sievältä illan hämyssä ja toivottavasti saisin sitä lisättyä.


Sateen tai kuuman sään vaihtuessa oranssi heisiangervo muuntaa väriä säätilojen muuntuessa. Kuningatar Elisabeth II  kunniaksi nimetty kauniin nimen saanut lännenheisiangervo 'Amber Jubilee' kasvaa perennatuen turvassa Jipon vuoksi. Piirtopäinen karvakorva otti keväällä lempipaikakseen Amberin ja Elegans-sinikuunliljan välin.


Sinikuunlilja 'Elegans'

Imikkä 'Mrs Moon'

Järjestelin hieman perennoja uusiksi ja kiva kontrasti tuli maanpeittoperennoista, kuunliljasta ja uudesta Diable d'Or heisiangervosta. Diaboloon nähden Diable on kasvutavaltaan tiiviimpi ja uudet lehdet ovat oranssit. Lehtien sävyjen muutos tuo aina uutta kivaa lisää pensaaseen.



Hieman jotain uuttakin penkkeihin ilmestyi - päätin kokeilla Avoimet Puutarhat-tapahtuman kannustamana japaninvaahteraa. Kuulemma kasvi talvehtii hyvin maahan istutettuna, kunhan huolehtii ettei lumi pääse oksia painamaan katki tai ettei jänöt käy popsimassa oksia parempiin suohin.  Näistä kauniista pikkuvaahteroista kuvan'Garnet' kuulemma on niistä kestävin ja sen edustalle istutin heinän, mikä on peräisin Arboretum Magnolian taimimyynnistä.


 Nurkkauksen ehdoton valopilkku on hurjasti kasvanut kuunlilja'Francee'yhdessä valkoisen jaloangervon ja jättipoimulehden kera. Naapurin puolelta kasvuston sekaan pyrkii varsin innokkaasti vuohenputki.


Tupastiarellan yritys numero kolme tai neljä menossa. Aikaisimmissa puutarhoissa se on jäänyt yhden kesän iloksi, vaikka kasvupaikka on ollut tarkoin harkittu. Pitäkää peukut pystyssä jos se nyt sattuisi talvehtia!


Penkit saivat toissaviikolla mustaksi sävytetyt puureunukset rajaamaan istutusalueita. Harmittelin jo tänään, kun alueet ovat nyt sen kokoisia mitä ovat ja laajennukset jää tekemättä. Tämän puutarhurin saa hulluksi, kun asettaa rajat joista ei voi lipsua. ;)


Pikkupihlaja-angervo 'Sem'
 Keväällä uudistettu kasvimaa näyttää lupaavalta  - tomaatit kasvavat viime vuoden tapaan muoviruukuissa ja lavan kauluksessa kasvaa Rainbow-puutarhamullassa salaattia, porkkanaa ja kurkkua, sekä yksi mätäs ruohosipulia. Herneitä, tilliä ja kuukausi-sekä parvekemansikkaa kasvaa ruukuissa.



Toissaviikon lauantaina  kylvetty nurmikko vihertää ja sen kasvun seuraaminen on ollut hyvin jännittävää. Uusi pieni nurmikko on söpöä! Nurmikon uusimisesta voit lukea tästä.




Partapuutarha 14.7.2015

$
0
0
Kuunliljat'Elegans'ja 'Orange Marmalade', tumma orvokki ja imikkä 'Mrs Moon'

Sateinen heinäkuu vaihtui paahteiseksi elokuuksi. Ensimmäisen elokuun viikon vietin isän luona puutarhatöissä ja sitä seuraavat pari viikkoa lomaillessa Pohjois-Suomessa. Kuvia elokuussa ei tullut otettuakaan Partapuutarhasta,  joskin puutarha kärsi elokuussa kuivuudesta ja uusi nurmikkokin ehti hieman palaa, mutta näin syyskuussa nurmikko ehti korjaantua.

Parasta elokuussa oli uusi aita! Vanha nitisevä, naruin pystyssä pysyvä lahonnut aita vaihtui vankkaan uuteen ja hieman korkeampaan versioon. Ensi vuonna aidan päällä toivottavasti kiemurtelee eri väriset kärhöt.

Lehtokotilot, etanat ja niitä seuraten siilikin löysi tiensä puutarhaan. Tomaatit tekivät runsaasti satoa, joskin yksikään tomaatti ei kypsynyt. Lämpö- ja valosuma jäi tältä kesältä saavuttamatta ja sadon määrät jäivät kaikkialla pieniksi ja ne mitä kasvoi, nilviäiset hoitivat loput. Kypsymättömät tomaatit napsin viikonloppuna sisälle purkkiin ja saavat siellä rauhassa kypsyä omena kaverina.

Kuvia parvekepuutarhasta ja isän luota on paaaljon käsittelemättä, ne tupsahtavat tänne tuttuun tapaan pitkin talvea. :) Kesät on aina niin kiireistä aikaa töiden osalta, ettei koneella ennätä istua.

Tässä kuitenkin kuvia heinäkuun puolivälistä!

Tupastiarella
Tiarella wherryi




Kesäpikkusydän


Kuunlilja 'Francee'& kesäpikkusydän

Kuunlilja 'Francee'

Nimetön kurjenpolviristeymä & suikeroalpi 'Aurea'


Jättipoimulehti ja tupastiarella



Salaattilapsukaiset
Tomaatti 'Rentita'

Pikkupihlaja-angervo 'Sem'& piikkiaralia


Keijunkukka 'Hercules' ja kuunlilja'Wide Brim'(?)


Kuunlilja'June'ja tuoksukurjenpolvi



Hurmesilkkiheinä
Nimetön keijunkukka ja imikkä'Mrs Moon'


Happomarja ja nukkapähkämö



Kirjava varjo- tai posliinirikko ja valkotäpläimikkä'Sissinghurst White'


Kuunliljat'Cherry Berry' ja 'Multasormi'



Nurmikko kasvaa!

Maariankämmekkä 12.7.2015

$
0
0

Kotimaisten kämmeköiden keräily bongailumielessä on hauska harrastus. Kämmekkäkaunottaria  tulee vastaan, kun kulkee metsissä ja niityillä.

Tällä kertaa bongasin Repoveden kansallispuistosta Ketunlenkin (5km) varrelta harvinaisen vaaleita maariankämmeköitä. Ne kasvoivat kosteassa painanteessa järven ja pitkospuiden välissä. Kavereina kasvoi kortteita, mustikkaa ja sammaleita. Kasvusto oli 5x2 metrin alueella ja sieltä täältä pilkotti vaaleita "tupsuja".

Polun läheisyyden vuoksi harmittavan monista oli kukkavarret katkottu.








Palstaa ja perunasatoa

$
0
0



Viime vuonna kesä oli ihan mieletön - paljon aurinkoa ja lämpösumaa. Harmittelin, kun palsta jäi saamatta, kun en tiennyt miten sen saisi varattua.

Tänä vuonna olinkin aikaisessa asiassa ja pääsin palstaa varmaamaan, joskin ensimmäisellä kerralla palstan varaus siirtyi maan märkyyden takia, mutta seuraavalla kerralla onnisti. Palstanjakopäivänä oli lämmintä ja kaunista, ja sain mukavan kokoisen palstankin. Palstat varattiin käyttövuosien mukaan eli kauan mukana olleet saivat valita ensin eli he valitsivat ne kohdat pellosta, jolla olivat aikaisimpina vuosina olleet ja maata parantaneet.

Me valitsimme palstan hieman keskeltä ja pari päivää varaamisen jälkeen kävimme tekemässä "taidetta", kuten muut palstalaiset sitä leikkisästi kutsuivat. 





Lämmintä ja aurinkoista jaksoa kesti hetken, ja innokkaana kävin kastelemassa ennen ja jälkeen töiden, ja koirien kanssakin kierrettiin lenkki palstalle. Koirapojat kiltisti istuivat palstalla odottamassa, kunnes matka jatkui. Tein yhteistyötä GreenCaren kanssa ja he lähettivät keväällä uutta multaseosta, minkä hyödynsin palstalla ja hyvin siemenet itikin.


Sitten se alkoi - kylmä ja sade. Juhannuksen tienoilla kävin kokeilemassa pääsisikö palstalle ja en päässyt. Kolmeen viikkoon pellolle ei ollut mitään asiaa.  Siemenet kyllä iti ja kasvoi, mutta sitten ne alkoivat mädäntyä ja kärsiä ravinteiden puutteesta. Lisälannoitus ei auttanut, kun sade jatkoi satamistaan. Hyvällä alulla olleet sipulit ja herneet mädäntyi ja muille kävi samoin, useat jättivät itämättäkin.  Tosin osa oli kyllä vanhoja siemeniäkin, mitkä halusin vain saada käytettyä ja testattua itääkö.


Mustat ruiskaunokit ja perunat onnistuivat - mikä on todella pieni osa palstan kokoon nähden. Kauan haaveilemat puutarhamessuilla haalitut siemenperunat, tummavartiset'Blue Salad'-perunat,  olivat tuuheassa kasvussa kesäkuussa, vaikka istuttaessa ituja ei ollut nimeksikään. Tohkeissani kuvasi tuntemuksiani nähdessäni perunat näin hyvässä kasvussa ja kasvaahan ne varret kun sataa.


Etualalla'Annabelle' ja tummalehtisempi
ja -vartisempi 'Blue Salad'
Peruna'Blue Salad' kukassa
Peruna'Blue Salad'

Perunat tosin nekin mädätti vartensa heinäkuussa ja lomailujen vuoksi elokuussa palstalla ei tullutkaan käytyä. Mutta nyt kävin kaivelemassa ja olihan siellä perunoita! Kaivoin pari hyvin pientä riviä'Blue Salad'ia ja vielä niitä jäi sekä'Annabelle't ja porkkanat odottavat vielä. Sato jäi odotettua pienemmäksi, mutta olen hurjan iloinen näistäkin.

Palsta on todella savinen ja sitä tarvitsisi runsaasti parantaa kompostimullalla ja hevosenlannalla. Toisaalta sitten taas - palsta kynnetään joka vuosi, joten siemenpankki ei pääse missään vaiheessa loppumaan, että hyöty perkaamisesta jää käyttämättä.

Mikäli ensi keväänä palstasta vielä innostun, niin varaan vain pienen alueen perunoita varten.



Valkoinen japaninakileija

$
0
0


Herkkää valkoisen japaninakileijan kukintaa. Kukkavarsia kohoaa pienistä mättäistä useita ja pienet kukat keinuvat tuulessa.

Kasvupaikka vaatisi hieman uudistusta ja katselin jo valmiiksi, että nauhustarhan uudistamisen myötä nämä voisivat muuttaa sinne mehevämpään savimaahan, missä puiden juuret eivät pilaisi kasvupaikkaa.





Vaaleanpunainen akileija

$
0
0

Akileijoja on hauskaa ja helppoakin kasvattaa, lisäksi saa edukkaasti monta taimea siemenpussin hinnalla. Joskus sortuu myös ostamaan, kuten tämän pienen kaunottaren (nimilappu tällä erää hukassa).

Tämän hankin aikoinaan Tornion pihaan ja kun sieltä koitti muutto, niin tämä matkasi muuttokuormassa. Paikka sille löytyi takapihalta keltalehtisen kuunliljan edestä.

Kasvutapa on matala, kukkavarret ovat tukevat ja kukat kurkottelevat kohti taivasta.




Viewing all 340 articles
Browse latest View live