Omppuloita
Vihdoin löytyi sievät ja kestävät koristeet parvekkeelle.Patsaat, tontut, enkelit, linnut ja sammakot, sekä monet muut puutarhakoristeet ovat sellaisia joita ihastelen muiden puutarhassa, mutta eniten...
View ArticleOrvokkien uudistusta
Helle on saapunut ja sen huomaa orvokeista kaikista helpoiten - ne kaatuilevat ja olikin aika uudistaa orvokit leikkaamalla ne matalammaksi.Pienikukkaiset orvokit ovat hieman parempia uudistumaan kuin...
View ArticleMustaa
Toukokuussa pitkään istutusta odottaneet mustat petuniat olivat venyneet honteloiksi ja kesäkuussa lyhentelin varsia reippaasti. Leikkauksesta oli apua, sillä petuniat ovat tuuhentuneet mukavasti ja...
View ArticleNukkapähkämö
Vihdoin löytyi nukkapähkämölle paikka, missä se viihtyy. Quutamopuutarhassa olen kokeillut nukkapähkämöä kasvattaa monen monituista kertaa eikä se siellä viihdy - kasvusto vähitellen hiipuu...
View ArticleKöynnösunelmia
Pienestä saakka olen haaveillut tiiliseinästä ja sitä tiheästi verhoavasta köynnöksestä. Eilen illalla näin ihan asuinpaikkani lähellä unelmien seinän.Imukärhivilliviini peitti neliökaupalla...
View ArticleElegans
Viikottainen puutarhapäivä Partapuutarhassa. Hieman olen joutunut kasveja siirrellä, kun on jotain uutta ja kivaakin sinne hankkinut. Otan kuvia myöhemmin, kun uudet tulokkaat ovat hiemen...
View ArticleBlack Velvet
Toukokuun lopulla Black Velvet-krassin siemenet olivat itäneet ja nyt kurkistetaan mitä siementaimille kuuluu.Pikkutaimet päätyivät kesäkukkaistutuksiin erikokoisiin pajukoreihin muiden kasvien...
View ArticleMansikoita
Kesä ilman mansikoita ei ole kesä laisinkaan. Multasormesta ostin ruukkumansikan, mikä on ulkomaantuontia, joten mansikalle ei ole tiedossa lajikenimeä.Mansikkapurkki maksoi 5,50€/kpl ja mansikka oli...
View ArticleHeinäkuista Partapuutarhaa
Purppurakeijunkukka, kultatesma (heinä), tuoksukurjenpolvi ja taustalla imikkä sekä sinikuunlilja.Partapuutarhassa, kuivalla harjulla, kasvit sinnittelevät paahteessa ja kuivuudessa. Muutamia uusia...
View ArticleLehtorikko
Viime syksynä siirsin eri puolilla puutarhaa kasvaneet lehtorikot vierekkäin. Toinen oli kasvanut hieman kuivemmassa kivikkopenkissä, missä kasvoi ja voi hyvin, mutta kasvin lehdistö ei antanut...
View ArticleSinikämmen 2014
Valkoinen sinikämmen näyttäisi vakiintuvan puutarhan vakikokevätkukkioihin, vaikka odotukset sitä kohtaan eivät olleet suuret. Vuosien varrella olen yllättynyt miten hienosti se on kotiutunut ja...
View ArticleKevätputki
Kevätputkesta ja muista puutarhan erikoisuuksista kirjoittelin viimeksi 2011 ja sen jälkeen kasville on kuulunut pelkkää hyvää. Tänä keväänä kasvupaikkaa varjostanut ja kuivattanut jättimäinen...
View ArticleTaponlehti
Asarum europaeumLumien alta pilkistää tummanvihreä lehdistö ja tämä ominaisuus on taponlehden yksi parhaimmista. Osittainenkin talvivihreys tuo lumettomaan ja värittömään kevätpuutarhaan heti...
View ArticleSinilatvoja
Valkoisia ja sinisiä lehtosinilatvoja kasvoi luontaisesti niittytontillamme - ne ovat varmaan osittain peruja vanhasta torpasta, josta ei ole enää jäljellä kuin vanha täytetty kaivo ja satunnaisia...
View ArticlePuskassa
Pienen lapinkoiranpoika välillä aika usein kaivautuu parvekkeen kasvustojen sekaan. Siellä se nukkuu syvää ja rauhallista unta pää kasvien lomassa. Niin kivaa, että koiratkin ovat ottaneet parvekkeen...
View ArticleLankaköynnös
Muehlenbeckia complexaIhana ilta-aurinko hellii kotia ja parveketta, missä riittää vielä katseltavaa ja hoidettavaa. Onneksi ei ole ollut hallaa ja parvekkeen asukit ovat pysyneet pitkään kauniina....
View ArticleHerneitä parvekkeella
Parvekepuutarhassa kokeilin muutamia hyötykasveja kasvatella pajualtaassa. Paahtavan kuuma kesä toi lievästi sanottuna haastetta minkä tahansa kasvin kasvattamiseen. Salaatit eikä sipulitkaan jaksaneet...
View ArticleSyksyä Parvekepuutarhassa
Parvekkeella aika tuntuu pysähtynee - yöpakkaset saapuvat varmasti piakkoin ja kesäkukkien aika on sitten viimeistään ohitse. Kesäkukkien"rivistöä" olen vähitellen harventanut. Petunia-amppeli, suurin...
View ArticleTomaattiviljelmät
'Red Rubin'Parvekeviljelyssä erityisen hyvin onnistui tomaatit ja ensi kesänä parvekkeelle koitan metsästää muitakin matalakasvuisia lajikkeita. Haaveissa olisi löytää ainakin esikasvatettuja keltaisia...
View ArticleViljelykauden päätös Partapuutarhassa
Palataan vielä Partapuutarhan tomaattijuttuihin - siellä viljelykausi on päättynyt.Avomaalla ruukuissa kasvaneet tomaatit saivat aikamoista kärsimystä koko kesän ajan luonnonvoimista, kuten heinäkuun...
View Article